Toiminta

Lastenkirjainstituutti edistää kotimaisen lasten- ja nuortenkirjallisuuden tuntemusta ja tutkimusta. Tietopalvelunsa, julkaisujensa ja järjestämiensä tilaisuuksien avulla instituutti palvelee yksityishenkilöitä, erilaisia kirjallisuus- ja kasvatusalan instituutioita sekä tiedotusvälineitä.

Lastenkirjainstituuttia pitää yllä kannatusyhdistys, jossa on sekä henkilö- että yhteisöjäseniä. Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys ry:n hallitukseen kuuluu 16 jäsentä.  Hallitus kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa. Lisäksi instituutin toimintaa valmistellaan ja kehitetään työvaliokunnassa, julkaisutoimikunnassa ja kirjastotoimikunnassa.

Lastenkirjainstituutin sääntömääräiset yleiskokoukset pidetään kaksi kertaa vuodessa.

Henkilökunta

Henkilökunnan esittely

Hallitus

Lastenkirjainstituutin hallitus vuonna 2013

Jäsenyys

Tietoa jäsenyydestä

Yhdistyksen säännöt

Lastenkirjainstituutin kannatusyhdistys ry:n säännöt

Toimintakertomukset

Lastenkirjainstituutin toimintakertomuksia

Tutkimus

Tietoa tutkija- ja asiantuntijaverkostosta ja Suomessa julkaistuista lasten- ja nuortenkirjallisuuteen liittyvistä opinnäytteistä 2006–2010